Kuusi kuvaelmaa – juonitiivistelmä


I kuvaelma

Erämaassa kosken niemessä asuva Juha ja hänen vaimonsa Marja ovat käyneet toisilleen vieraiksi. Juha muistelee, miten tuntematon nainen tuli nälkävuonna rajan takaa ja kuoli synnytettyään Marjan. Vierasheimoisesta Marjasta kasvoi iloinen, ihanasti laulava ”salojen sinityttö”, josta Juha kasvatti itselleen emännän. Hän haluaisi edelleen elää sovussa, mutta Marja on katkera siitä, että hänet on nuorena houkuteltu vihille ramman vanhuksen kanssa. Hänen epätoivonsa purkautuu: ”Minä en tätä enää kestä, en, vaikka pitäisi minun muuten koskeen mennä!”

Pian saapuu ilomielinen ja itsevarma Uhtuan Shemeikka, joka on palaamassa koskea myöten kotiin laajoilta kauppamatkoiltaan. Juha on luvannut hänelle yösijan. Shemeikka ihastuu soreaan Marjaan ja lahjoittaa tälle silkkihuivin ja kultaisen ”kihlasolen”. Hän kuvailee kotiseutunsa Karjalan ihanuuksia ja päättää hurmata Marjan mukaansa: ”Jo tiedänkin, minkä houkuttelulauluistani tälle lintuselle laulan.” Shemeikka saa Marjan haaveksimaan paremmasta, mutta Marja torjuu hänet kuitenkin.

Marjan ilkeäkielinen anoppi ilmestyy paikalle ja alkaa solvata miniäänsä. Marja koettaa aluksi olla sovinnollinen, mutta edesmenneen äidin häpäiseminen on hänelle liikaa. Hän suuttuu ja juoksee koskelle.


II kuvaelma

Marja keinuu veneen pohjalla kosken hurjissa pyörteissä. Palavasilmäinen, suuri ja komea Shemeikka ohjaa venettä. Lopulta he saapuvat suvantoon ja pieneen saareen. ”Miksi veit minut väkisin?” Marja kysyy. ”Tulithan mielelläsi.” ”Tulinko?” Marja ei enää tiedä, miten asia oikein oli, mutta kosken saaressa hän heittäytyy huumaukseen ja ensirakkauteensa. ”On kuin et olisi koskaan ennen ketään syleillyt.” ”En olekaan. En ole koskaan ennen tiennyt… että tällaista on.”

Marja kokee olevansa täysin irti menneisyydestä, tietämätön tulevaisuudesta – ja silti ensi kertaa elämässään täysin onnellinen. Shemeikka sen sijaan soimaa itseään järjettömästä teosta: ”Mitä minä siitä toisen akasta?” Kuitenkin hän tuumaa, ettei henno erota Marjasta, jonka kaltaista hän ei ole koskaan tavannut. Kuvaelma päättyy hellään sananvaihtoon.


III kuvaelma

”Marja, Marja...” Kotona tuskainen Juha on epätietoinen Marjan kohtalosta. Lieneekö elossakaan enää. Juhan äiti panettelee miniäänsä ja väittää tämän lähteneen mielellään laukkulaisen matkaan. Kaisa-piika kertoo, että Marja juoksi rantaan, kun anoppi oli häntä pihamaalla pilkannut. Juha raivostuu: ”Sinä hänet suden suuhun ajoit!”

Vain yksi ihminen ymmärtää Juhaa: vanha rovasti. Hän puhuu Marjasta kauniisti ja arvostavasti. Juha antautuu muistelemaan kesää, jolloin rovasti heidät vihki, ja on varma, että rovasti käskee seudun miehet hänen avukseen takaa-ajoon. Mutta hän saa pettyä: ”On käsky kuninkaalta, että pitää rajariitoja välttää.”

Juha päättää lähteä yksin Marjaa pelastamaan, vaikka henki menisi. ”Niin pitkälle lähden, kunnes tavotan, vaikka maailman ääreen… Vaikka olkoon maan alle mentävä, minne näyttää Rajakoski putoavan kuin manalan mustaan kitaan.”


IV kuvaelma

Onnellinen Marja muistelee yhteistä kesää Shemeikan kanssa ja odottaa malttamattomasti häntä palaavaksi kalamajalle. Hänen asemestaan saapuu vieraita tyttöjä, etunenässä puhelias Anja. Kauhukseen Marja saa tietää, että Shemeikan on tapana tuoda kalamajalle joka kesä uusi tyttö ja antaa tämä syksyllä äidilleen orjaksi.

Shemeikan ja hänen ryyppyporukkansa laulua kantautuu kuuluviin, ja entiset kesätytöt rientävät pois. Shemeikka mahtailee ”pojille” taidollaan saada naisia. Marjan hän esittelee sellaisena tyttönä, ”että kun ensi kerran halasi, luulin hengen menevän”. Kuullessaan lapsen olevan tulossa hän sanoo: ”Noo, juoskoon siellä entisten joukossa. Kyllä siitä laukunkantaja tulee, jos poika lie.”

Marja kieltäytyy ehdottomasti ja jyrkästi lähtemästä Shemeikan äidin orjaksi. ”Etkä minun lastani, pässi, katraassasi kuleta!” Shemeikasta Marja on vihaisena entistäkin hurmaavampi… Loukatun Marjan raivokas puolustautuminen tulee hänelle täytenä yllätyksenä. Kuvaelma päättyy välirikkoon.


V kuvaelma

Shemeikan talossa pidetään karkeloita, tanssitaan ja lauletaan, sillä miehet ovat pian palaamassa kauppamatkoiltaan. Marja vastasyntyneine lapsineen on vetäytynyt nokiseen saunaan saadakseen olla rauhassa. Hän halveksuu muita tyttöjä, jotka laulaa loilottavat odottaen Shemeikkaa, ”kaikki yksissä tuumin… kaikilla samanlainen kisapuku yllään”.

Marjan valtaa koti-ikävä, ja hän katuu lähtöään. Silti muisto Shemeikasta vavahduttaa häntä; näyt yhteisistä hetkistä eivät jätä häntä rauhaan. Hän joutuu liki hurmioon itsekin Shemeikkaa odottaessaan ja suuttuu itselleen: ”Sinä jätit sen, jolle olit kaikki! Shemeikalle et ole mitään! Et mitään.”


VI kuvaelma

Marjan ajatukset ovat Juhan luona. Hän toivoo, ettei Juha kovin kärsisi hänen lähtönsä vuoksi. Anja ryntää sisään ja ilmoittaa Shemeikan palanneen. Hän kehottaa Marjaa pukeutumaan juhlapukuun ja kiidättämään pojan isänsä käsivarrelle. Marja kieltäytyy. Hän päättää lähteä Juhan luo lapsinensa ”kuin erehtynyt tyttö isänsä luo” ja tunnustaa kaikki. ”Juha on hyvä – varmasti anteeksi antaa.”

Silloin Juha astuu sisään. ”Marja! Löysinhän sinut!” Hän kertoo heti, miten muut väittivät Marjan lähteneen mielellään mutta hän ei sitä milloinkaan uskonut. Ja nyt hän veisi Marjan kotiin. Marja mainitsee arastellen lapsesta. Juha on valmis ottamaan lapsenkin. ”En kai minä muiden raadeltavaksi, ainoata omaani, ja tällaista pientä.”

Juuri kun he ovat lähdössä kotiin, Juha kuulee laulua ja saa tietää Shemeikan palanneen. Vihoissaan hän raahaa Shemeikan paikalle. Marja yrittää saada Juhaa lähtemään, mutta Juha kiivastuu: ”Sinä katala rosvo! Ainoan omani kotipihasta raastoit ja sille niin ylpeälle, herkälle ja aralle uskalsit, hävytön, väkivaltaa tehdä!” Shemeikka nauraa. Juha joutuu raivon valtaan ja ruhjoo Shemeikan raajarikoksi. Kituvalta Shemeikalta hän kuulee jähmettävän totuuden: Marja lähti mielellään, Juhaa kuolevaksi toivoi. Ja vaikka Marja vakuuttaa, että ei hän Juhaa kuolevaksi toivonut, Juha murtuu: ”Saahan minua toivoa. Syyttömän ruhjoin, sinun lapsesi isän. Ei tule enää ehyttä elämästä.”

Juha katoaa yksin koskelle, sanottuaan vielä kerran: ”Ei tule… ehyttä… elämästä.”


Teksti: Suvi Nuotio





Seuraava >> Juhasta Juhaan - teos ja sen synty