Six tableaux – kuvataiteilijan näyt


Ensimmäinen kuvaelmanäky

Vedestä se alkaa, veteen se loppuu. Ensimmäisessä ja viimeisessä visiossani on kummassakin keskeisessä roolissa vesi – tarinan alussa rauhallisena, lopussa kuohuvana koskena. Marjan elämä saa peruuttamattoman käänteen, kun Shemeikka laskettelee vettä pitkin rantaan, puolihuolimattomasti aloittaen kierroksia kasvattavan tragedian, jonka päätteeksi Juha katoaa kosken kuohuihin.

”Tukkaasi suit, ilkosen alasti”: tässä ensimmäisen kuvaelman visiossani naishahmo on alaston, sillä alastomuus symboloi puhtautta ja alkua. Vaaleahiuksinen hän on siksi, että hän edustaa ikään kuin ideaalia, toiveiden syvintä olemusta. Halusin vaaleilla hiuksilla etäännyttää tämän hahmon Juhani Ahon kirjassaan tummahiuksiseksi kuvaamasta Marjasta ja antaa siten yleisölle mahdollisuuden tutkia kanssani ideaalin käsitettä – kuinka esimerkiksi Juha niin syvästi Marjaa rakastaa että karjalaisessa rutiköyhässä orpotytössä näkee parhaimman mahdollisen vaimon mitä kuvitella saattaa. Shemeikalle Marja on tavoittelemisen arvoinen saalis, kuin kallis palkintopysti.

Tarinassa henkilöhahmot ajautuvat täysin mukavuusalueidensa ulkopuolelle ja ovat oikeastaan kuin kohtalon riepottelemia tahdottomia sätkynukkeja. Näen koko Juha-tarinassa vahvaa yhdenmukaisuutta Raamatun kertomukseen syntiinlankeemuksesta. Ensimmäinen kuvaelmanäkyni voikin täten symboloida myös luomiskertomuksen kohtaa Eevan luomisesta.

Kuvan voi nähdä myös allegoriana Botticellin Venuksen syntymä -teokselle, jossa Venus ja hänen provosoiva kauneutensa hallitsevat koko luomakuntaa. Venus on syntynyt aaltojen kuohuista ja visioni naishahmokin ikään kuin kasvaa vedestä, läpi koko tarinan virtaavasta elementistä. Olen sommitellut naishahmon maalauksen keskelle sen vuoksi, että mielestäni koko Juha-tarinan keskeisin henkilöhahmo on nainen. Luonnon koen tarinan keskeiseksi taustavoimaksi, joka vaihtuvien vuodenaikojen ja eri maisemien myötä ohjaa ja rajoittaa henkilöhahmojen toimintaa kuin ylhäältä käsin jokin kaikkivoipa voima. Tätä kuvaan sillä, että ensimmäisessä kuvaelmataulussani nainen on hitaasti astumassa ympäröivään veteen, kuin epävarmaan tuntemattomaan.


Toinen kuvaelmanäky

Näen toisessa kuvaelmassa vahvana meitä kaikkia koskettavan mysteerin, kuinka ohimenevä hetki voikaan joskus tuntua ikuisuudelta, loppumattomalta preesensiltä, aika-avaruuden ulkopuolella turvassa olevalta idylliltä. Syntiinlankeemuskertomuksessa tämä olisi Aatamin ja Eevan viimeinen päivä paratiisipuutarhassa. Olen sommitellut maalaukseen mahdollisimman isot henkilöhahmot, koska heidän maailmassaan ei ole muita kuin he.

Kukkivalla kedolla on tärkeä symbolinen merkitys. Marjan ja Shemeikan yhteinen onnenaika on vain ohimenevä hetki, kuin hetkessä poislentävä rakkaus, kuin maalauksen voikukat, jotka toisessa hetkessä jo muuttuvat poislentäviksi haituviksi. Metafyysisesti rinnastan näkyni henkilöhahmot nopeasti lakastuviin kukkiin. Marja ja Shemeikka eivät ymmärrä, että ”kaikesta täytyy kerran käydä tilille” vaan he elävät sen sijaan hetkessä kuin muutaman päivän kestävät kedon kukat.


Kolmas kuvaelmanäky

Kaisa, Rovasti ja Juhan äiti eli Marjan anoppi – kuin kreikkalainen tragediakuoro ja toisaalta kuin vääristynyt näkymä Pyhästä Kolminaisuudesta. Taustalla oleva seinä ikään kuin vastaansanomattomasti tyrmää Juhan toiveet avusta Marjan takaisin saamiseksi. Jokaisella henkilöhahmolla on oma syynsä torjua Juha.

Tässä maalauksessa on eniten henkilöhahmoja, sillä koen Juhan, Marjan ja Shemeikan kolmiodraaman olevan tässä vaiheessa oopperaa kuin paljaimmillaan kaikkien katseille. Toivon visiollani syventäväni melodraaman katsojissa samanlaista ahdistavaa toivottomuutta kuin mitä Juha tässä osassa tarinaa kokee ja kannustan pohtimaan mikä on se jokin, joka kaikkein voimakkaimmin tällaisessa täystorjunnassa juilii – onko se mitätöidyksi tulemisen kokemus vaiko pettymys kanssaihmisten kivisydämisyyteen? Kolmessa ensimmäisessä visiossani on ihmishahmoja, kolmessa jälkimmäisessä sen sijaan ei suoranaisesti, sillä mielestäni ihmisen ”vaikutusvalta” tapahtumien kulkuun pienenee luonnon ottaessa valtaa itselleen yhä enemmän.


Neljäs kuvaelmanäky

Tämä näkyni on kuin eri elementtien metamorfoosikohta Juha-tarinassa. Varsinaiset ihmishahmot ovat kadonneet, mutta näkyni pitää silti kerronnan yhä ihmisten maailman puitteissa, sillä tarinassa tapahtuu tässä kohdin hyvin paljon ja nopeassa tahdissa, kun kerros kerrokselta totuus alkaa paljastua Marjalle, joka silti yhä vaalii sydämessään rakkautta Shemeikkaa kohtaan. Tätä haluan ilmentää pehmeällä iltavalolla, joka armeliaasti antaa tilaa hengittää ja aistia sellaisia sävyjä ja tuoksuja, joita keskipäivän kova valo ja arkiaskareiden kiire eivät mahdollista. Kaksi venettä symboloivat oikeastaan sitä, mitä taulujen kokija päättää niiden symboloivan: Keille veneet kuuluvat? Veneet ovat tyhjät – matka jatkuu, mutta ei hyvissä merkeissä.


Viides kuvaelmanäky

Taulu on maalattu monokromisesti käyttäen vain kahta väriä korostamaan tarinan kulun epätoivoisia tunnelmia, mutta saunavihdassa näkyy kuitenkin häivähdys kolmatta väriä kuin symboloiden pientä sitkeää toivonkipinää Marjan ankeaksi muuttuneessa elämänpiirissä. Ikkuna, samalla kun se on kuin kutsu parempaan maailmaan tai kuin mahdollisuus nähdä toiseen todellisuuteen, samalla tuo ikkuna puitteineen onkin häkkikaltereilla varmistettu vankilan ikkuna. Näennäisesti rauhallisen näköisessä visiossani saunan sisätilasta toivon katsojan alkavan kiinnittää huomiota pyöreiden ja kulmikkaiden muotojen aikaansaamaan klaustrofobiseen tunnelmaan. Marjan elämä Shemeikkalassa on mennyt eteenpäin kohtalokkaalla tavalla ja syntyneen lapsen myötä hänen tunteensa Juhaa kohtaan ovat alkaneet muuttua ja jalostua, mutta hän itse on ajatuksissaan aivan sekaisin.


Kuudes kuvaelmanäky ja Shemeikka-taulu

Kuudetta kuvaelmatauluani hallitseva kaikkivoipa luonto on kuin Raamatun luomiskertomuksen vedenpaisumus, joka huuhtoo mennessään kaiken olevan ja jonka jälkeen tulee jotakin täysin uutta. Tämä näkyni on maalattu erilaisella maalaustekniikalla kuin muut kuvaelmanäkyni: keräsin laajalti taustamateriaalia ja luonnostelin eri perspektiivejä koettaen tavoittaa kuohuvan kosken emootion voiman, lopullisen maalaustyön tein ripeästi alla prima -tekniikalla. Tässä näyssäni ei ole enää jäljellä rippeitäkään ihmisen luomasta maailmasta. Kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Kuin koko Juha-tarina ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Vaikka se tapahtuu, toistuu ja kertautuu joka päivä – menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa.

Hetken aikaa Juha-melodraamassa vilahtava ja kaltoinkohdelluksi päätyvä Shemeikka-taulu symboloi kaikkea mahdollista pahaa. Jos palaamme vielä kerran Raamatun luomiskertomukseen, on tässä taulussani näkyvä hahmo Saatana. Juha käy jo ennalta tuhoon tuomittuun taisteluun absoluuttista pahaa vastaan, ja vaikka hän saa siitä näennäisen voiton, on tuo paha muuntautunutkin mahdottomuudeksi enää jatkaa elämää. Valitsin Shemeikan hahmon ulkoiseksi lähtökohdaksi oman itseni itseironisella twistillä. On ristiriitainen tunne katsoa omannäköistä hahmoa symbolisoimassa jotakin niin täysin mustaa kuin Shemeikka sillä hetkellä on Juhalle, mutta ehkäpä tällä tavoin voin viedä melodraamamme katsojat myös tämän monitahoisen ajatuksen äärelle, että me kaikki ihmiset edustamme toisillemme lukemattomia eri puolia elämästä.


Teksti: Dmitri Zudov






Seuraava >> Kuusi kuvaelmaa - juonitiivistelmä