Etusivu PRESSI KIRJAHYLLYSTÄ NUOTTIVIIVASTOLTA KONSERTTI ESITYSKALENTERI

Nuottiviivasto


Ainoani !


Suomalaisen melodraamataiteen aarteita


MARIA SUOKAS

Ainoani!-konserttiprojektini tärkein tavoite on tuoda näkyvyyttä ja jatkuvuutta suomalaiselle melodraamaosaamiselle. Konserttiohjelman vanhin melodraama Trånaden (Kaiho) on sävelletty vuonna 1887 – se ja ohjelmassa kuultavat kaksi muuta Sibeliuksen melodraamaa toimivat mielestäni hienosti kontrasteina uunituoreille, vuonna 2015 valmistuneille lajitovereilleen. Nämä kolme Ainoani!-konserttiprojektia varten tilaamaani teosta säveltäjiltä Minna Leinonen, Ilkka von Boehm ja Esa Ylivaara saivat teksteikseen Juhani Ahon Yksin-romaanista muotoillut kohtaukset. Yksin on kiistatta mestariteos, lisäksi se liittyy mielenkiintoisesti Aino Sibeliukseen ja mieleenpainuvasti kuvaa aikakautensa tunnelmia persoonallisella kielellään.

Ainoani! muotoutui tarpeesta saada kantaa oma korteni kekoon Sibeliuksen 150-vuotissyntymäpäivän kunniaksi ja samalla luoda mielenkiintoinen sekä aikaa kestävä konserttikokonaisuus. Taustalla oli myös toive saada jälleen mahdollisuus tehdä yhteistyötä rakkaan ystäväni Suvi Nuotion kanssa – hän oli vuonna 2011 toteutuneessa Kuun yö -melodraamakonserttiprojektissani avainroolissa yhdessä hurmaavan näyttelijän Liisamaija Laaksosen kanssa ja vastaa Ainoani!-projektissa melodraamojen teksteistä ja suomennoksista.

Soittajana omaa sydäntäni kaikkein lähinnä on aina ollut soolopianomusiikki, joka loputtomasti toinen toistaan huikaisevampia teoksia soitettavaksi tarjoten on aina kaikkein voimakkaimmin vetänyt minua puoleensa ja tuntunut yhtä välttämättömältä kuin primitiivisin perustarve. Soolopianismin yhdistäminen erilaisiin kamarimusiikillisiin konserttikokonaisuuksiin, esimerkiksi melodraaman yhteyteen, on minusta todella antoisaa. Muusikkona ajattelen, että oman soittajakapasiteetin kehitykseen ja haltuunottoon kuitenkin enemmän vaikuttivat inspiroivat yhteissoittokokemukset muiden samanikäisten soittajien kanssa, jolloin kuin huomaamatta oppi avartamaan omaa soittoreviiriään niin, että toisetkin mahtuivat mukaan, ja hengittämään musiikkia samaan tahtiin korvat höröllä muita kuunnellen. Musiikkiteoksen herättäminen eloon yhdessä tuumin on juuri niin ihanaa kuin sen hehkutetaankin olevan! Nykyään minusta on myös äärimmäisen mielenkiintoista kamari- ja liedmusiikkia taikka melodraamaa harjoiteltaessa välillä analyyttisesti listata mielessäni, millaisin kaikin tavoin voisin osaltani auttaa kulloistakin teosta onnistumaan tulemaan ymmärretyksi.

Kirjallisuuden ystävänä minua ovat viehättäneet esimerkiksi ranskalaisessa pianomusiikissa paljolti viljellyt sitaatit ja säveltäjien teoksiensa oheen laittamat runot. Kiinnostukseni ja ihastukseni melodraamaan taidemuotona syttyi kerrasta, kun sattumalta sain eteeni Franz Lisztin melodraamoja lausujalle ja pianistille – miten ainutlaatuisia mestariteoksia ne olivatkaan! Olin – ilmeisesti kuten niin monet muutkin aikalaiskollegani – vain hajamielisesti ajatellut musiikinhistorian tunneilla käsitellyn melodraaman olevan kaikin puolin kuollut ja kuopattu, mutta nämä teoksethan suorastaan iskivät naureskellen silmää moiselle harhaluulolle ja sitä myöten edellinen konserttiprojektini Kuun yö syntyi. Silmäni avautuivat poimimaan melodraamallisia teoksia muidenkin säveltäjien tuotannosta hiukan samaan tapaan kuin aloitteleva sienestäjä huomaakin ilokseen erottavansa aiemmin tyhjältä näyttäneestä metsästä suppilovahveron poikineen. Jo tuolloin alkoi kyteä haave aivan uusien melodraamojen tilaamisesta.

Minna Leinonen, Ilkka von Boehm ja Esa Ylivaara ovat kukin säveltäneet persoonallisen, koskettavan ja monitasoisen melodraaman Suvi Nuotion lennokkain vedoin sommittelemiin, musiikille otollisiin teksteihin. Sävellykset Kesähuvila, Vesileima ja Kultaraha ovat jokainen kuin erisävyissä valoa taittava timantti; nämä upeat teokset säihkyvät omaa erityistä valoaan itsenäisinä taideteoksina, mutta eivät kaihda toistensakaan seuraa konserttiohjelman kokonaisuudessa. Minulle on ollut suuri kunnia päästä läheltä seuraamaan näiden suurenmoisten teosten syntyä sekä syventyä niiden saloihin yhdessä herkkävaistoisen ja musikaalisen näyttelijä-lausuja Tuukka Vasaman kanssa. Sydämellinen kiitos kaikille näille lahjakkaille taiteen ammattilaisille!

Ainoani! on järjestyksessä toinen melodraamaprojektini, joka sekin on ollut niin antoisa kokemus että arvelen salassa itseltänikin alitajuisesti jo suunnittelevani uutta.

M.S
.





MARIA SUOKAS – CV

Maria Suokas (s.1980) on Sibelius-Akatemiasta v. 2011 valmistunut helsinkiläinen diplomipianisti, joka soolokonserttiensa ohella työskentelee freelance-kamarimuusikkona sekä Hyvinkään musiikkiopistossa säestäjänä. Hän on esiintynyt useasti yhdessä lausuntataiteilija Liisamaija Laaksosen kanssa. Vuoden 2005 kansainvälisessä Milosz Magin – pianokilpailussa Pariisissa Maria palkittiin toisella sijalla sekä erikoispalkinnolla, vuonna 2007 hän saavutti neljännen sijan Jyväskylän pianokilpailussa. Maria Suokas on tehnyt useita soolopianonauhoituksia Yleisradiolle, vuonna 2015 seuraa jatkoa Sibeliuksen pianomusiikin parissa.













Kuun yö Ainoani